Kaleva (8.2.2018)
 
Helsingin sanomissa julkaistussa artikkelissa kerrotaan Pohjolan avaavan tulevaisuudessa lääkärikeskuksia jokaiseen maakuntaan. Suunnitelmien mukaan Pohjola avaisi kaksi keskusta vuoden 2018 aikana ja loput vuoteen 2021 mennessä. Pohjola on siis työstämässä kattavaa lääkärikeskusverkosta. Uudistuksen mahdollistaa Pohjolan nykyinen tulostaso, joka on jo kolmannen kerran ylittänyt miljardin vuonna 2017. 
 
Mielestäni Pohjolan uudistus lääkärikeskusverkoston rakentamisesta on erityisen hyvä idea. Lääkärikeskuksia avataan jokaiseen Suomen maakuntaan, joten uudistus mahdollistaa helpomman pääsyn lääkärikeskuksiin niinsanotuista syrjäkylistä. Esimerkiksi Lapissa on tällä hetkellä hyvin vähän sairaaloita verrattuna muihin alueisiin. Lisäksi myös erilaisten hoitojen, kuten joidenkin silmäsairauksien suoritusmahdollisuus saattaa avautua lähellä olevassa sairaalassa. Tällöin ihmisillä ei pidä matkustaa hoitojen perässä muihin maakuntiin. Pohjola on Suomen suurin terveysvakuuttaja. Tämäkin luo lisää kannattavuutta lääkärikeskusverkoston luomiselle. Pohjolan oma lääkärikeskusverkosto voisi mahdollisesti yksinkertaistaa, nopeuttaa, sekä parantaa OP-ryhmän terveysvakuutuksiin kuuluvia sairaalahoitoja. Olen kokonaisuudessaan hyvin vakuuttunut Pohjolan hankkeesta ja sen hyvyydestä mahdollistaa sairaalapalveluiden helpompaa saatavuutta.