(Kaleva 12.2.2018) Lukio-opetus palaa Raksilaan elokuussa 2020 – kaupunki ostaa entisen nor­maa­li­kou­lun rakennukset.

Uutisessa kerrotaan Pateniemen ja Merikosken lukioiden yhdistyvän uuteen Raksilan lukioon. Rakennukseen tehtäisiin peruskorjauksia ennen lukion käyttöön ottoa.

Lukioiden yhdistymisessä on hyviä ja huonoja puolia. Isommissa lukioissa kursseja ja valinnaisia oppiaineita on tarjolla enemmän kuin useammassa pienessä. Rakennukseen myös hankittaisiin uudet opetuslaitteet, jotka parantavat opetuksen laatua. Lukioita voidaan yhdistää myös säästösyistä. Isompaan kouluun tarvitaan vähemmän opettajia ja muita opetusvälineitä kuin useaan pieneen kouluun.

Mielestäni kuitenkin pienempien lukioiden yhdistäminen on huono asia, koska monien opiskelijoiden lähikoulu lakkautetaan ja heidän täytyy kulkea kauemmas, jolloin koulumatka saattaa kasvaa huomattavasti. Tämän myötä Kela joutuu joissain tapauksissa maksamaan oppilaille matkakorvausta. Isoissa kouluissa opetuksen laatu on heikompi, sillä opettajat eivät tunne kaikkia oppilaita eivätkä voi antaa henkilökohtaista tukea opinnoissa.