Kalevassa 14.2.2018 olevassa uutisessa kerrotaan työnantajien ja Palvelualojen ammattiliiton joutuneet ristiriitoihin, sillä työnantajat ovat ehdottaneet, että lomalisät otettaisiin palkoista kokonaan, mutta palkkoja nostettaisiin jonkin verran. Tämä on mielestäni todella huono ehdotus, kun ottaa huomioon sen, että yleensä juuri vähävaraiset ihmiset hyödyntävät eniten näitä lisiä. Noiden lisien poistaminen siis vaikuttaisi enemmän niihin ihmisiin, jotka tarvitsisivat rahaa kipeämmin. 
 
Suomen valtiolla on muutenkin aina ollut sellainen linjaus, että annetaan kaikille kansalaisille yhtä hyvät mahdollisuudet pärjätä ja menestyä. Tämä linjaus näkyy esimerkiksi progressiivisessa verotuksessa. Lomalisien poisto tarkoittaisi siis lisää varoja henkilöille, jotka eivät käytä lomiaan työskentelyyn ja ovat yleensä varakkaampia. Tämä lomalisien poisto vaikuttaisi siis epävarakkaan ihmisen, jolla ei ole välttämättä paljoa rahaa ostovoimaan negatiivisesti, kun taas varakkaan ihmisen ostovoimaan se olisi myönteinen.  
 
Vaikka lisät poistetaan ja nostetaan palkkoja yleensäkin, uutisessa mainitaan, että kokonaisuudessa maksettu palkan määrä tulisi alenemaan huomattavasti. Tämä vaikuttaisi mielestäni ihmisten ostovoimaan huonolla tavalla, joka vähentäisi valtion arvonlisäverosta saatuja tuloja ja pitäisi tehdä lisää leikkauksia.